torstai 15. tammikuuta 2015

Joulutunnelmia SLY:niin merkeissä



Joulu lähestyy hurjaa vauhtia ja valmistelut on jo hyvällä mallilla. Pariltani saapui toissapäivänä ihana paketti, jonka otin käyttöön saman tien. Myös viime kuun Koiviston kahvikakkukin sai kruunauksen leivosten muotoon. Jos kahvikakku oli sellaisenaan hyvää, niin leivoksina ne olivat suorastaan taivaallisia! Kakun murustelin kulhoon, joukkoon sekoitin sidosaineeksi vähän Philadelphiaa. Massan pyörittelin paloiksi ja kastoin sulatettuun suklaaseen. Päälle vähän strösseleitä. Näitä meillä tullaan tekemään jatkossakin. Appelsiini ja suklaa, me like a lot.





Tämän kuun paketista tein piparkakkumutakakkua ja vähärasvaista versiota pannacotasta. Tosin sokerin määrää vähensin ohjeesta vähäsen, todella makeaa tuli silti. Vadelmat toivat jälkiruokaan kaivattua raikkautta. Kaikki oli erinomaisen makuisia. Leivoksia jäi vielä joitain, niitä säästelen kahvipöytään aattona. Mutakakku oli niin nopeaa ja herkullista, että aaton kahvipöydässä saattaa löytyä myös uusintaversio siitä.



Tässä paketti, joka oli pakattu kauniisti joulunpunaiseen paperiin. Pientä lahjapakettia joka pakkauksessa oli, en malttanut säästää jouluun, vaan avasin sen glögiä maistellessa. Paketissa oli siis myös glögiä, joka jäi kuvan ulkopuolelle. Lahjapaketista löytyi kynttilöitä, kisupiparimuotti ja ihania kuusenkoristeita, jotka ripustin saman tien kuuseen (mitä aikaisemmin kuusi tuodaan sisälle, sen parempi)

Ai niin, paketissa oli myös piparkakkumaustetta jonka löysin laatikosta kun kuvat oli jo otettu. Parini on osunut tälläkin kertaa aivan nappiin, iso kiitos sinulle siellä jossain!


Tässä vielä ohjeet:

Glögipannacotta
1 l täysmaitoa
2,5 dl sokeria
vaniljatanko
8 liivatelehteä

kiille:
4 dl laimennettua glögitiiistettä
2 dl hyytelösokeria
vadelmia tai muita marjoja

Laita liivatteet likoamaan
Halkaise vaniljatanko ja raavi siemenet erilleen
Kuumenna kattilassa maito, sokeri ja vaniljatanko. Sekoittele koko ajan.
Lisää liivatelehdet, sekoita.
Ota vaniljatanko pois ja jaa annoskulhoihin. Hyydytä väh. 4 tuntia.
Ripottele marjat päälle. Kuumenna glögi, lisäähyytelösokeri ja kiehauta uudelleen. Jäähdytä hetki ja lusikoi marjojen päälle kulhoihin.
Hyydytä jääkaapissa.

Piparkakkumudcake
250 g voita
300 g tummaa suklaata
2 dl sokeria
1 rkl piparkakkumaustetta
2 rkl maissitärkkelystä
5 munaa

Paloittele suklaa, paloittele voi päälle ja sulata mikrossa. Vatkaa joukkoon sokeri ja piparkakkumauste. Jäähdytä. Sekoita massan joukkoon maissitärkkelys, lisää munat yksitellen koko ajan sekoittaen. Kun massa on tasainen, älä enää vatkaa.
Aseta leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle. Kaada taikina vuokaan. Paista kakkua 200 asteessa 15 minuuttia. Kakku jää sisältä löysäksi.

Oikein ihanaa ja herkullista joulun aikaa kaikille!

Muokkaus:
En ymmärrä mitä on tapahtunut. Emo lähetti minulle jokin aika sitten viestiä, että en ole postannut joulukuun pakettia, vaikka sen saman tien naputtelin kun paketi sain. Epäonnekseni tietokoneeni hajosi enkä päässyt asiaa tarkistamaan. Mutkia tuli muutenkin aika tavalla matkaan, joten pääsin tarkistamaan asian vasta nyt. Olin ilmeisesti painanut "tallenna" kun piti painaa "lähetä". Ei taida oikein tämä bloggaus olla mun juttu!

2 kommenttia:

  1. Kiva, että paketti saapui perille ja teillekään ei ollut mitään sattunut -sitä epäilin ensin, kun postausta ei kuulunut :) Blogikonkareillekin sattuu välillä niin, että menee tallenna ja lähetä sekaisin. Kyllä tästä vielä tulee sunkin juttu :)

    Pannacottaa olen itsekin tehnyt ihan rasvattomaan maitoon ja hyvää on tullut. Onneksi ohjeita voi aina itse muokata omanlaisekseen.

    Kierroksen viimeinen paketti on vasta matkalla mutta tulossa on!

    t: slysi

    VastaaPoista