maanantai 27. lokakuuta 2014

Salainen leivontaystävä

Osallistun ensimmäistä kertaa SLY-rinkiin. Jännää. Eilen aloin jo miettiä, mitä kaikkia kivoja reseptejä minä parilleni lähettäisin. Muutaman pikkujutun olen ostanutkin jo. Aion olla tunnollinen rinkiläinen, enkä jättää kaikkea ihan viime tinkaan, kuten itselläni yleensä valitettavasti tapana on.

Marraskuun aiheena on kahvikakku. Vaikka en koskaan ole mikään suuri kahvikakkujen ystävä ollutkaan, niin vähän tuli mielihaluja kun eilen katselin netistä mitä ihanampia reseptejä. Jos syön kahvikakkua, sen on oltava mieluusti kostea. Lisäksi joku kiva twisti on aina plussaa, perus-tiikerikakku ei minua saa niin kovinkaan helposti lämpeämään.

Edellisestä kahvikakun valmistuksesta on jo aika pitkä aika. Taisi peräti olla Leivontafoorumin toissajoulun kahvikakkuhaaste. Lisään tähän kyseisen ohjeen, valitettavasti kuvat ovat kadonneet johonkin ajan myötä.



Pukin rommikakku
Pikeerikoristeet
ohje Kinuskikissalta
0,25 dl valkuaista
1,75 dl tomusokeria
3 tippaa omenaviinietikkaa
Vatkaa valkuaista ja 1 dl tomusokeria sähkövatkaimella 3 minuuttia. Sekoita joukkoon etikka ja loput tomusokerista. Jatka vatkaamista hetken aikaa.
Tee lumihiutalekoristeet pienen kirjoitustyllan avulla leivinpaperin päälle, anna kuivua seuraavaan päivään. (Varo ettei kissa hyppää pöydälle ja syö puolia vastavalmistuneista koristeista)

Rommiomenat

2,5 dl kuivattuja omenakuutioita (Urtekram)
1,5 dl hunajarommia (tai rommia, johon lisätty hunajaa)
Sekoita rommi ja hunaja keskenään, anna imeytyä kannellisessa rasiassa seuraavaan päivään

Kakkutaikina

200 grammaa voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
4 dl vehnäjauhoja
1tl soodaa/ 2 tl leivinjauhetta
1 tl jauhettua inkivääriä
rommiomenaseos

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri, lisää munat yksi kerrallaan. Sekoita kuivat aineet keskenään, lisää taikinaan vuorotellen omena-rommiseoksen kanssa. Paista 175 asteessa n. 40 min. kunnes taikina ei enää tartu puutikkuun. Anna kakun jäähtyä vuoassaan.
Koristele tomusokerihunnulla ja pikeerikoristeilla. Anna pukille kiitokseksi. Kakku siis.

2 kommenttia:

  1. Tästä postauksesta sainkin pari mukavaa vinkkiä paketin kokoamiseen ja reseptien etsimiseen. Kiitos :)

    t: sly:si

    VastaaPoista
  2. Kiva jos postauksesta oli apua :)

    VastaaPoista